Staffan Lindgren

Julkaistu Ippon 5/1998 

Nuorten ja erityisesti vasta-alkajien osallistuminen judokilpailuihin tuntuu viime aikoina jonkun verran lisääntyneen kun taas B- ja erityisesti A-nuorissa on entistä vähemmän osallistujia. On vaikeaa olla pohtimatta, onko näillä kahdella seikalla kenties jotakin tekemistä toistensa kanssa, eli johtaako aikainen kilpaileminen kenties aikaiseen kilpailuväsymykseen? Jos näin on, on aihetta huolestua, sillä silloinhan on vaarassa myös aikuisten kilpailijoiden kehitys tulevaisuudessa ja sen myötä näivettyy suomalainen kilpajudo entisestään. Monessa judon kärkimassa Euroopassa ollaan järjestelmällisesti tehty jo pitkään työtä sen eteen että nuoret keskittyisivät judon perusteiden ja perustekniikoiden oppimiseen ja hallintaan ja että kilpajudo alkaisikin tekniikkakilpailuina ja vasta myöhemmin taisteltaisiin mestaruuksista. Tuoreet kokemukseni C- ja D-junnujen kisoista pistivät minut jälleen miettimään, olisikohan meillä Suomessakin jotakin opittavaa mm. Ranskassa, Belgiassa ja Hollannissa sovellettavista periaatteista nuorten judon osalta? Intoa nuorilla kylläkin riittää, mutta voitaisiinko se kanavoida toisin?

Ranskan tunnetuimpiin valmentajiin kuuluvat Bernhard Messner ja Eduard Domagata ovat eri yhteyksissä avoimesti kertoneet mikä on Ranskan judon hyvän menestyksen 'salaisuus'. Belgian menestyksen takana oleva päävalmentaja Alexander Jatskevitch puolestaan kertoi Pieksämäen kesäleirillä Belgiassa sovellettavista periaatteista, ja Etelä-Suomen Tehotiimin nuorimmat saivat viime syksynä Hollannissa omakohtaista kokemusta toisenlaisesta kilpailulähestymistavasta. Yritän seuraavassa kiteyttää näissä maissa nuorille, alle 10-11 vuotiaille, sovellettavat periaatteet verrattuna tilanteeseen meillä tänään.

Tavoitteena tulee olla, että jokainen joka judon aloittaa viihtyy siinä niin kauan kuin mahdollista ja kehittyy sinä aikana niin hyväksi kuin suinkin on mahdollista. Jokaisen judon harrastajan tulee voida edustaa lajiaan ja voida kertoa siitä ylpeänä kavereilleen. Avoimet ja positiiviset judokat ovat lajin kaikkein paras PR-väline!

Monen nuoren judokan ura lopahtaa ennen alkuaan väärällä periaatteella tehtyyn heitto- tai sidontatilanteeseen joka aiheuttaa turhaan kipua tai pelkoa. Niskaan kohdistuvat puristusotteet tulee karsia pois heti alkuun; sidonta on syytä opettaa teknisenä suorituksena eikä pelkkänä rutistuksena! Vastaavasti on puhtaat niskalenkit ja makikomiheitot kiellettävä nuorilta. Ikävä kyllä Suomessa opetetaan joskus nuorille miten saadaan aikaan mahdollisimman kivulias niskaote sidontatilanteessa.

Randoria otetaan vasta kun osataan heittää vapaasti erilaisissa tilanteissa, n. 9-10 vuoden iässä. Sitä ennen yaku-soku-geikoa yms. Uken on opittava luottamaan kykyynsä tehdä ukemi ja torin kykyyn kannattaa häntä. Tasapainonsa menettävä tori ei pysty kannattamaan ukea.

Tämä alue puuttuu meiltä kokonaan. Määräajassa pitää pystyä esittämään tietty tekniikkamäärä mahdollisimman hyvin. Tarvitsemme lisätietoa jos haluamme lähteä kokeilemaan tällaista.

Erityisesti korostetaan sitä, että kaikkien tekniikoiden tulee lähteä liikkeelle perusotteesta. Nuoret eivät saa hyökkäysmielessä lainkaan tarttua vastustajan jalkoihin. Suomessa näyttää välillä siltä että junnuille ei paljon muuta kuin jalkoihin tarttumista opetetakaan ensimmäisiä judokisoja varten?

Eräs suurimmista esteistä liikkuvalle, hyökkäävälle judolle on pelko tulla heitetyksi vastaheitolla. Monet nuoret pärjäävätkin jonkin ajan hyvin pelkästään kyttäämällä vastustajan hyökkäyksessä paljastuvia aukkoja, jotka he sitten hyödyntävät esim. tekemällä tani-otoshin. Kokemukset ovat kuitenkin yleensä osoittaneet, että tällaisten 'tani-otoshi-kunkkujen', kuten Ruotsin entinen päävalmentaja Wolfgang Biedron heitä kutsuu, judoura lopahtaa yleensä hyvin lyhyeen kun yksipuolisen tekniikan johdosta seinä nousee vastaan hyvinkin nopeasti.

Vastustajan kaataminen mattoon itse heittäytymällä johtaa aloittelevien judokoiden osalta usein siihen että uke tulee olkapää edellä tatamiin, mistä seuraa turhia kolhuja. Horjutuksesta ei tässä vaiheessa usein ole tietoakaan, joten kyseessä onkin sääntöjenvastainen mattoonveto.

Vaarallisiksi ja sen takia varsinkin nuorten osalta arveluttaviksi tekniikoiksi katsotan usein esim. polville pudottautumalla tehdyt heittoyritykset. Usein mainitaan että tämä haluttaisiin kieltää sen takia että varjeltaisiin heittäjän polvia. Tämä lienee yksi osasyy, mutta tärkeämpää on se, että tällaisissa heittoyrityksissä jää useimmiten vastustajan horjuttaminen tekemättä jolloin joko heittäjä sortuu uken alle tai sitten hän vetää uken pää edellä mattoon hallitsematta tätä kunnolla. Kummassakaan tapauksessa ei voida puhua judotekniikasta. Ensimmäisessä tapauksessa on kysymys mattoon vedosta tai valehyökkäyksestä eli ilman horjutusta tehdystä tekniikasta, jotka molemmat ovat rangaistavia tekoja, ja toisessa tapauksessa runnomisesta, vastustajan tahallisesta vaaralle alttiiksi asettamisesta tai vahingoittamisesta, joka myös on rangaistava teko! Ei voida edellyttää että uken pitäisi pelastaa itsensä hyppäämällä! Tällainen tilanne on aina vaarallinen, sillä ukemitaito ei myöskään ole nuorten luokissa aina riittävällä tasolla, vaan pää työnnetään esiin väärässä paikassa!

Nuorten kuristus- ja käsilukkotilanteita on syytä harjoitella ohjatusti ilman että ne viedään loppuun saakka jo paljon ennen kuin he saavat virallisesti tehdä niitä kilpailuissa. Kilpailuissa on tilanteita seurattava erittäin tarkasti ja keskeytettävä ne Ippon-julistuksella heti kun kuristus- tai käsilukkotekniikka on kohdallaan vaikka teho ei vielä ole ilmeinen!

Soveltamalla viimeisten kymmenen vuoden aikana edellä mainittuja ohjeita kaikessa nuorten judossa, ovat Ranska, Belgia ja Hollanti entisestään vahvistaneet asemiaan Euroopan judon kärkimaina. Kansainvälinen judoliitto IJF on samoilla linjoilla kehittäessään judon imagoa korostamalla positiivista judoa ja judon kasvatuksellisia elementtejä.

Myös meidän täällä Suomessa on vedettävä linjoja tulevaisuutta ajatellen. Haluammeko nuorista judokoistamme kehittyvän nykiviä, repiviä kähmijöitä vai tyylikkäämpää, perinteisempää judotekniikkaa tekeviä taitureita? Haluammeko että nuoret keskittyvät vain otteluiden voittamiseen alkeellisella tekniikalla, vai haluammeko korostaa judon perusjudotaitojen oppimista? Haluammeko että nuoret keskittyvät kilpailemiseen niin että ovat voittaneet 'kaiken' jo 13-14-vuotiaina eivätkä enää jaksa kilpailla, vai olisiko tärkeämpää että he pysyvät mukana judossa niin pitkään kuin mahdollista, vaikka kilpailu ehkä jäisikin vähemmälle? Haluammeko opettaa nuoria arvostamaan myös muita judon muotoja kuin kilpailua? Minne häviää nuorten innostus ja yrittämisen halu? Asetammeko nuorille liikaa odotuksia liian aikaisin? Kysymyksiä riittää, eikä niihin yleensä löydy yhtä ainoata oikeata ratkaisua. Menestyneiden judomaiden ratkaisumalleihin kannattaa kuitenkin perehtyä!

Suomen Judoliiton nuorisovaliokunnassa on kuluvan vuoden aikana tehty ahkerasti työtä uudenlaisen toimintatavan kehittämiseksi. Nyt voisi vuorostaan Kilpailu- ja sääntövaliokunta yhteistyötä tehden luoda ja edelleen kehittää nuorten kilpailuihin sellaiset säännöt, että niitä noudattamalla edistetään oikeaoppista ja turvallista judoa joka pidemmän päälle näkyy tason kohoamisena myös ylemmissä ikäluokissa. Hyvät kokemukset ja hetket judon parissa edistävät judoa parhaiten!